4. kesäkuuta 2014

Nolo loppu

1-0! Sensaatio! Pikemminkin nolo loppu. Otto Rehnhagelin umpitylsä puolustuspeli vei mestaruuden Portugalilta heidän omissa kotikisoissaan. Törkeää! Ei todellakaan ollut kyse minkään valtakunnan jalkapallojuhlasta.

Siinä Kreikan menestys onkin ollut kansanvälisissä kisoissa. USA:n MM-kisoissa -94 Kreikka hävisi kaikki kolme otteluaan, Etelä-Afrikan kisoissa voitti sentään alkulohkossa Nigerian häviten Etelä-Korealle ja Argentiinalle. Vaikka menestys ei ole ollut hääppöinen, maa on jälleen kerran raivannut tiensä MM-turnaukseen. Sekin on saavutus.

G-karsintalohkon ottelut eivät olleet maalijuhlia. Latvia, Liettua, Slovakia ja Liechtenstein kaatuivat toinen toisensa jälkeen, parhaimmillaan 2 maalin voitolla kotiottelussa. Ainoan tappion 3-1 Kreikka kärsi vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinalle, joka voitti koko lohkon. Jatkokarsinnassa Kreikka voitti Romanian yhteismaalein 4-2.

Rehnhagelin jälkeen maajoukkueen päävalmentajana aloitti Fernando Santos. 59-vuotias portugalilainen on valmentanut niin portugalilaisia kuin kreikkalaisia pääsarjan joukkueita. Hän on ilmoittanut, että Brasilian kisat jäävät viimeisiksi Kreikan valmentajana. Liekö saanut palkkaansa ajallaan?

Brasiliassa Kreikalla ei pitäisi olla ongelmia alkulohkossa. C-lohkossa jatkopaikasta ottelevat Kreikan ohella Kolumbia, Norsunluurannikko ja Japani. Jos maailmankirjat eivät ole sekaisin Kreikka ja Kolumbia pääsevät jatkoon. Mutta siihen Kreikan kisat tyssäävätkin. Huippuluokan D-lohkosta tulee vastaan neljännesvälierissä Englanti, Italia, Uruguay tai Costa Rica. Näitä Kreikka ei voita, vaikka parkkeeraisi koko miehistönsä maalinsa eteen.

Maalissa on yksi Kreikan parhaista, parhaassa peli-iässä oleva Orestis Karnezis 28 v. on pelannut hyvän kauden La Ligassa Granadan joukkueessa, jossa on ollut hän lainalla Udinesesta. Puolustus rakentuu Olympiakoksen pelaajien varaan. Heitä täydentää Borussia Dortmundin toppari Sokratis Papastathopoulos.

Maajoukkueen kapteenilla Giorgos Karagouniksella on edessä viimeiset kisat. Keskikentän 36-vuotias luottopelaaja pelasi viime kaudella Fullhamissa, joka tosin tippui Valioliigasta. Toinen kokenut keskikenttämies on PAOK:n Kostas Katsouranis, joka pelasi jo vuoden 2004 Portugalin kisoissa ja pystyy sujuvasti myös puolustamaan.

Mutta kuka Kreikan maalit tekee? Kostas Mitroglou, jos vain on kunnossa, Dimitris Salpingidis tai Teemu Pukin pelikaveri Giorgios Samaras Celticistä. Ei tämä joukkue maaleilla juhli. Ja jos joukkue yllättäisi, kuinka hyvää se tekisi ennen kaikkea henkihieveriin tiristetyille kreikkalaisille.

Leskirouva Taka-Töölöstä
Kirjoittaja on jalkapalloa sivusta seuraten vuodesta 1986 alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti