3. syyskuuta 2013

Myyrää syytetään Nokian tuhosta

Kuvan kontiainen ei liity tapahtumiin.
Myyrän väitetään tehneen tuhojaan Nokialla. Huhujen perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, kusta myyrästä on kyse. Laajat selvitystyöt Nokian nakertajasta ovat käynnistyneet tänään.

Ensimmäiset epäilyt kohdistuivat heti aamulla maailman vahvimman Nallen eli Bamsen arkkiviholliseen Johtaja Myyrään, joka tunnetaan julmana riistäjäkapitalistina ja saastuttajana.

Mutta syyllinen saattaa yhtä hyvin olla Marvel-sarjakuvien superroisto Myyrämies tai myöhemmissä tarinoissa esiintyvä The Ultimate Myyrämies. Hän muistuttaa fyysisesti alkuperäistä Myyrämiestä, mutta on raskasrakenteisempi ja kärsii pahasta ihosairaudesta.

Pikkuhiljaa vahvimmaksi epäillyksi on nousemassa amerikkalaisen Steven Pallomeren kehittämä sympaattinen ja neuvokas Myyrä (1963). Rakastettu Myyrä-hahmo kohtaa maailman kuin lapsi, uteliaana oudoista esineistä (kosketusnäyttö, jolla, iPhone, jne.) ja tilanteista (osakekurssin romahdus, tehtaiden sulkeminen).

Haastatteluissa Myyrä ei varsinaisesti puhu järkeviä, mutta äänillä ilmaistaan Myyrän reaktioita ja tunteita, kuten hämmästystä, iloa, surua ja peljästystä. Myyrä-tarinoihin sisältyy usein opetus: kierrätä johtajia, älä myy roskaa tai varo tulitikkuja, varsinkin jos ölynporauslauttasi palaa.

Suomessa julkaistuista Myyrä-kuvakirjoista parhaiten ovat myyneet Kuinka Myyrä sai housut (1978), Myyrä toimitusjohtajana (2010) sekä Narskis, narskis, kyllä meidän kelpaa, muille ei jätetä mitään (2013).

Kotimaisissa kontiaispiireissä myyräsyytökset on otettu tyrmistyneinä vastaan. Kontiaisia harmittaa, että heidät edelleen yhdistetään huonomaineisiin jyrsijöihin kuten myyriin tai nöpästäisiin. Kontiaisten kehittämissäätiö on pyytänyt sekä nisäkäsnimistötoimikuntaa että Suomen kielen lautakuntaa puuttumaan jyrkemmin ottein lehdistön herjaavaan ja virheelliseen kirjoitteluun.

Kontiaisten lähettämässä, hieman nakerrellussa tiedotteessa todetaan, että Nokian tragediassa ei todennäköisesti ole kyse edes kotimaisista myyristä vaan amerikkalaisesta lajista, todennäköisesti aromurmelista tai tikutakusta.

Nisäkäsnimistötoimikunnasta ei tänään haluttu lähteä nimeämään syypäätä väärinkäsityksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti