3. elokuuta 2013

"Sää luistelet ku mu kummityttö!"

Pitsiä nyplätään.
Kävin Raumalla eli pittoreskissa Porissa. Rauma tunnetaan kanaalista ja Kanaali-Koskisesta. Tunnettuja raumalaisia ovat myös Tuija Ernamo, Mika Kojonkoski ja Ernamon Tuija.

Syynä vierailuun oli pitsiturnaus, kesän kovin kiekkotapahtuma (sen lisäksi että Teemu Selänne arpoo uransa jatkoa). Tänä vuonna pitsiturnauksessa pelasi kuusi SM-liigajoukkuetta. Perätuhtomiehen Mosk Helsingin Jokerit ei ollut näiden joukossa.

Turnauksen kotijoukkue Lukko voitti viimeksi Suomen mestaruuden 1963, samana vuonna jolloin John F. Kennedy ammuttiin. Ensimmäiseen tapahtumaan syypää oli Matti Keinonen, toiseen tuntemattomaksi jäänyt mies ruohokukkulalta. Molemmissa tapauksissa laukausten määrästä kiistellään edelleen.

Päivän päätapahtuma alkoi jo aamusti klo 10.15, jolloin yhteen ottivat Lukko ja sen arkkivihollinen, Suomen mestaruutta puolustava Porin Ässät. Entouragessani (valkoisilla on entourage, mustilla posse) oli sisäisesti kiihkeä Lukko-fani ja ulkoisesti harmaantuva Turku-Pesis-fani. En tietenkään kannattanut Tepsiä, vaan Ässiä, sillä "mun Pori on kaunis". Sattuvasti seurueemme hämäläinen Ilves-fani ei ehtinyt ajoissa paikalle. Pidimme hänen Ipa-pipalleen paikkaa.

Lukko voitti Ässät 1-0. Fanikatsomo lauloi päätä huimaavan kovaa mm. että "Satakunta on sinikeltainen". Joku mies huusi Ässien pelaajalle, että "sää luistelet ku mu kummityttö!". En tiedä, istuiko kummityttö vieressä. Rummut paukkuivat, laulut raikuivat ja tamimaisesti ilmaistuna mökki oli täynnä. En nähnyt Johtavaa. Näin kyllä isä Nummelinin ja poika Nummelinin. Juuso Riksman selvisi ehjänä. Joku kantoi Ässien katsomon osassa pientä mestaruuspokaalia, joka herätti raumalaisissa terveen raivon ja haikeuden tunteita. 

Iltapäivällä seurasimme vielä lisää pelejä (ne kestävät pitsiturnauksessa vain 2 x 15 minuuttia) ja keskustelimme muun muassa urheilusponsoroinnista, absoluuttisen huipun saavuttamisesta ja suomalaisten urheilijoiden tuloista. Saavutimme konsensuksen. Kesken kaiken saimme myös sähkeen, että Teemu Selänne oli aloittanut jääharjoittelun Yhdysvalloissa. 

Pakko hämmästellä jääkiekon vetovoimaa. Tuhansia ihmisiä Länsi-Suomen armottomassa purjehdushelteessä, ja väki haluaa silti sisälle katsomaan kiekkoa. Vaikka peli olikin ns. höntsäilyä, tunnelma oli upea, ei sellaista perus liigamatsissa näe. Tällaista hyväntuulista hurlumheitä tarvittaisiiin enemmän. 

Vain kaksi moitetta tapahtuman järjestäjille, korjatkaapa nämä asiat ensi vuodeksi. 1. Tapahtuman kotisivut ovat surkean kehnot, niiltä ei löytynyt edes otteluohjelmaa. 2. Hallin baarissa oli hanassa Lapin kultaa. En tarjoaisi Lapin kultaa pahimmalle vihamiehellenikään. Sylettää. 

Suosittelen kaikille rannikkoseudun ja lätkän ystäville pitsiturnausta, sikses kiva tunnelma Läns-Suomes ol. 

Ai niin, Lukko voitti pitsiturnauksen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti